UUTISET

Lietolainen kirjailija rakentaa siltoja maailmalle

12.2.2009 09:05 Turussa on perustettu uusi yhdistys, Turku Burning Bridge, jonka tarkoituksena on edistää varsinaisuomalaisten kirjailijoiden ja kustantamojen kansainvälistä yhteistyötä. Tavoitteena on lisätä Turun seudun kirjallisuuden kansainvälistä tunnettuutta. Yhdistyksen puheenjohtaja on lietolainen kirjailija Roope Lipasti


Lietolainen kirjailija Roope Lipasti on Turku Burning Bridge -yhdistyksen puheenjohtaja. Yhdistyksen tavoitteena on viedä varsinaissuomalaista kirjallisuutta ulkomaille. Lipastin uusin kirja, Ystäväni, Pasilli, julkaistiin viime viikolla.


Yhdistyksen taustalla ovat kustantamot Sammakko, Savukeidas ja Turbator sekä Lounais-Suomen Kirjailijat ry ja Kirjan talo ry.
—Ideana on tarjota ulkomaille sellaista monipuolista kirjallisuutta, mitä kustantajat eivät aivan ensimmäiseksi lähtisi tarjoamaan, Lipasti kertoo.
Käytännössä yhdistys esimerkiksi tekisi kirjoista näytekäännöksiä, joiden avulla kirjailijoita tehtäisiin tutuksi ulkomaalaisille kustantajille.
Lipasti toteaa, että hankkeen rahoitus on vielä auki, mutta alustavasti julkista rahoitusta on luvattu.
Turun seudun kustantamot julkaisevat vuosittain yli sata teosta valtakunnallisesti merkittävää kirjallisuutta.

Tommi saa Pasillista ystävän


Roope Lipastin laskutavasta riippuen neljäs tai viides kirja julkaistiin viime viikolla. Kirja Ystäväni, Pasilli (WSOY) kertoo yhdeksänvuotiaasta Tommista, joka makaa halvaantuneena sairaalassa. Eräänä yönä Tommin sängyn alta kömpii esiin Pasilli, ensimmäisen arvomerkin pelastajabakteeri. Pasillin avulla Tommi tutustuu öiseen sairaalaan.
—Kirjassa on tapahtumia ja huumoria. Päivisin Tommi on sängyssä, mutta öisin hän seikkailee sairaalassa.
—Kirjassa on positiivinen loppu, vaikka Tommi ei paranekaan käveleväksi.
Kirjan kohderyhmänä ovat alakoululaiset sekä aikuiset.
Lipasti on aikaisemmin kirjoittanut kaksi kirjaa Vilhelmiinasta, mutta sarja ei saanut jatkoa.
—Sarja katkesi ennen kuin sarjasta tuli rasite, Lipasti miettii.
—Jälkikäteen ajatellen oli fiksua siirtää katse muualle. Oli hyvä tehdä jotain uutta. Opin uutta kirjan rakenteesta sekä vakavien teemojen käsittelystä.
Lipasti tavoitteena on julkaista myös aikuisten kirjoja. Ystäväni, Pasilli on askel siihen suuntaan. Kirjassa on useita tasoja sekä asioiden syvällisempää pohdintaa.

- Pekka Remes



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.