UUTISET

Littoistenjärven lahnoilla kovat ajat

10.2.2009 09:20 Littoistenjärven roskakaloja pyydetään tämän viikon aikana nuottaamalla. Maanantain ensimmäisen nuotanvedon saalis tyydytti nuottamiehiä.

 

Nuottamies Petri Savola nostelee lahnoja tutkittaviksi. Ensimmäisellä nuotanvedolla Littoistenjärven lahnakanta pieneni jo 500 kiloa. Viikon aikana lahnakanta on tarkoitus romahduttaa.


—Pois otettavaa särkikalaa, lähinnä lahnaa, saatiin ensimmäisellä vedolla noin 500 kiloa. Lahnan keskikoko on parin kilon paikkeilla, sen kokoisella kalalla ei enää luontaisia vihollisia ole. Petokalaa eli puolen kilon kilon painoista haukea päästettiin takaisin järveen arviolta 300 kiloa, laskeskelee toinen nuottamiehistä, Uudenmaan ympäristökeskuksen Petri Savola.
Nuotannostoa oli seuraamassa parikymmentä uteliasta, jotka saivat mukaanviemisiksi komeita lahnoja. Loppu kalansaalis päätyy minkinrehuksi.
Sunnuntain vesisateet haurastuttivat Littoistenjärven jäätä rutkasti, mutta jään paksuus riitti vielä nuottamiehille. Maanantain kirkas pakkassää oli nuottauksen kannalta mainio.
—Järven pohjassa ei ole pahoja esteitä, kiviä tai muuta. Nuottaus sujui ilmeisen hyvin, vaikka ensimmäinen veto olikin aika lyhyt. Nuottauksia jatketaan ainakin torstaihin asti, ehkä pidempäänkin, jos kalaa tulee, kertoo isännöitsijä Olli Ylönen Lounais-Suomen kalastusalueesta.
Nopealla laskutoimituksella voidaan päätellä, että kalaa nousee Littoistenjärvestä useampia tonneja. Joudutaanko tämänkaltaisia projekteja tekemään jatkossa vuosittain?
—Tärkeintä olisi saada ne isot lahnat pois järvestä. Vahva haukikanta kyllä pitää huolen pienemmistä kaloista, ja lahnakanta pysynee sen jälkeen aisoissa, Petri Savola sanoo.
Kaloja kissoille tai ihmisille saa hakea Littoistenjärveltä seuraavinakin päivinä. Nuotat nostetaan yleensä iltapäivällä.

- Matti Lehtonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.