UUTISET

Ylioppilaskirjoitukset käynnistyivät näytelmällä

10.2.2009 09:19 Kevään ylioppilaskirjoitukset alkoivat torstaina äidinkielen tekstitaidon kokeella. Liedon lukiossa siinä testasi taitojaan 91 ylioppilaskokelasta.



Anssi Setälä on treenannut kunnolla kielipainotteista yo-tutkintoaan varten. Katri Koli aikoo korottaa syksyllä kirjoittamaansa englantia.


Koe käsitteli Henrik Ibsenin Villisorsa-näytelmää. Näytelmän arvostelun, ennakkoesittelyn ja katkelman perusteella kokelaiden tuli vastata kolmeen viidestä kysymyksestä, muun muassa eritellä näytelmän symboliikkaa ja henkilösuhteita.
Vähän ennen kello kahta Lietohallin salista ulos tulleen Laura Mylenin, 19, päällimmäinen tunne oli helpotus.
—Nyt on yksi ohi. En osaa yhtään sanoa, miten meni. Koe oli odotetunlainen, vaikka en heti tiennytkään, mihin vastaisin, kommentoi sosionomiksi aikova Mylen.
Hän aikoo urakoida äidinkielen lisäksi lyhyen matematiikan, englannin, ruotsin, terveystiedon ja psykologian kokeet.
Hieman Mylenin jälkeen kokeesta poistuvat Katri Koli, 18, ja Antti Setälä, 19.
—Aika väsyttävä koe, kuvaili Setälä.
—Musta se ei ollut niin vaikea, kuin odotin. Preliminäärissä oli monimutkaisempia tekstejä, vertaili Koli.
Kolille kokeen keskittynyt teema oli mieleen, mutta Setälästä vaihtoehtoisia aihepiirejä saisi olla enemmän.
—Toisaalta kysymyksissä on aina pari helpompaa ja pari vaikeampaa vaihtoehtoa, totesi Koli.
Luokanopettajaksi tähtäävä Katri Koli hajautti englannin syksyyn ja kirjoittaa keväällä lyhyen matematiikan, ruotsin, äidinkielen ja uskonnon. Setälä aikoo korjata koko potin kerralla, tosin reaaliaineita ei listalta löydy.
—Äikkä, lyhyt matikka, enkku, ruotsi, saksa. En jaksanut ruveta lukemaan reaaliin, Antti Setälä naureskeli.
Abikolmikko aikoi päivän päätteeksi rentoutua kaverien parissa. Totinen pänttääminen alkaa vasta lukulomalla.

Rehtorin viimeiset kirjoitukset

Äidinkielen ensimmäinen koe siirrettin pari vuotta sitten kirjoitusten alkuun edeltämään perinteisesti rupeaman aloittaneita kuullunymmärtämiskokeita.
—Kirjoituspäiväksi tuli tänä vuonna torstai, koska perjantaina 6. helmikuuta on saamelaisten kansallispäivä. Mutta mikäs sen sopivampi päivä äidinkielelle kuin kansallisrunoilijamme Runebergin päivä, myhäili Liedon lukion rehtori Ossi Lähteenmäki. 
Moni abiturientti hajauttaa kirjoituksensa pariin kertaan. Syksyn kirjoituksiin osallistui Liedossakin noin 70 lukiolaista. Vaikka suorituksia hajauttaisikin, useimmat haluavat kuitenkin valmistua perinteisesti keväällä.
—Kurssit järjestetään niin, että niitä on vielä viimeisenä keväänä. Ilman lukion päästötodistusta ei voi valmistua ylioppilaaksi, muistutti Lähteenmäki.
Lähteenmäelle kevään kirjoitukset ovat viimeiset ennen eläkkeelle jäämistä.
—Nuoret antavat energiaa. Heitä ja työkavereita kaipaa varmasti. Mutta aikansa kutakin. Olen tehnyt tätä työtä täyteen eläkeikään. Annetaan seuraavalle vuoro, naurahti Lähteenmäki.  
Ylioppilaskirjoituksiin ottaa tänä keväänä osaa reilut 40.000 kokelasta koko maassa. Kirjoitukset jatkuvat tällä viikolla kielten kuullunymmärtämiskokeilla. Seuraava kirjallinen koe on äidinkielen esseekoe 9. maaliskuuta.

- Elina Valkonen



» LISÄÄ UUTISIA


Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi



www-suunnittelu: Kotisivuja.net | Powered by: Mirable

Kävijöitä 23.7.2007 alkaen

Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media

Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.