Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.

10.2.2009 09:14 Jos ilmapiiristä voi jotain päätellä, niin paljon puhuttu taantuma ei ainakaan heti näkynyt Turun Rakentaminen & Sisustaminen -messuilla viime viikonloppuna. Messut keräsivät 450 yritystä ja noin 22.000 kävijää kolmen messupäivän aikana. Kävijöiden ja näytteilleasettajien lukumäärä on suunnilleen sama kuin mihin viime vuosina on totuttu.

Pertti, Lauri ja Anna Soisalo lietolaisesta PS-Betonipumppaus Oy:stä näyttävät, miten PUMI-tyyppisella pumppuautolla saa betonia paikkaan kuin paikkaan.
Viime syksynä yksityinen rakentaminen loppui kuin seinään, mutta julkinen rakentamisen jatkui. Lainarahan korko on nyt alhaalla. Samoin rakennusmateriaalien hinnat ovat pudonneet. Jos rakentamishaluja on ja jos oma talous on kunnossa, niin on hyvä aika aloittaa.
Kevät näyttää suunnan
Lietolainen PS-Betonipumppaus Oy oli messuilla Soisalon perheen voimin. Perheyrityksen toinen sukupolvi on jo ottanut alaan tuntumaa.
Mutta annetaanpa ensimmäisen sukupolven arvioida rakentamisen näkymiä.
—Vielä ei voi sanoa tulevaisuudesta mitään. Sen näkee keväällä. Korjausrakentaminen jatkuu kuitenkin, arvioi Pertti Soisalo.
Turun seudulla yksi ikuisuustyömaa ovat saveen painuvat talot, joita paalutetaan. Yhtiö suorittaa näiden teräspaalujen täyttöä.
Yritys hakee messuilta näkyvyyttä. Kaikki omakotirakentajat tai taloaan kunnostavat eivät nimittäin tiedä, että betonia voi kuljettaa muutenkin kuin kottikärryillä, kun käytössä on PUMI-tekniikka. PUMI tulee sanoista pump ja mixer. Se yhdistää pyörintäsäiliöauton ja betonipumppuauton ominaisuudet eli sillä voidaan kuljettaa ja sekoittaa betonia, mutta myös pumpata sitä haluttuun kohteeseen.
—Betonivaluletkun voi tuoda vaikka ikkunan kautta sisälle niin, ettei betonia tarvitse kärrätä kottikärryllä.
Betonia voi ostaa pieniäkin määriä alkaen yhdestä kuutiometristä.
PS-Betonipumppauksen toinen tuote on höyry.
—Höyryä tarvitaan talvirakentamisessa. Höyryllä sulatetaan rakennetusta anturasta lumi ja jää pois ennen valua, Pertti Soisalo selvittää.
Höyryllä voi myös sulattaa talvenjäätämät kaivot, viemärit, vesijohdot. Höyryllä voi myös puhdistaa.
Kun yhtiöllä on käytössään useita autoja, pitää niitä osata käyttää tehokkaasti. Tässä kohtaa tulee avuksi nykytekniikka eli paikannusjärjestelmä, joka kertoo, missä auto on ja mitä se on tekemässä.
—Järjestelmän avulla autojen turhat seisomiset ja ajamiset jäävät pois, kun ajoja voidaan suunnitella reaaliaikaisesti, sanoo Anna Soisalo.
Messut tuovat töitä
Lietolainen Rakennusurakointi Jatrax oli messuilla mukana toista kertaa.
—Totesimme messut hyväksi markkinapaikaksi. Teemme messuilla töitä, että saisimme töitä, kertoo Tommi Alipirjelä.
—Ensimmäisellä kerralla ei ollut meidän lisäksemme muita rakentajia. Nyt niitä on tullut muitakin.
Alipirjelä havaitsi myös toisen, ehkä yllättävänkin muutoksen.
—Väkeä on enemmän liikkeellä kuin mitä viimekerralla.
Alipirjelä ei näe taantumassa pelkästään kielteistä. Yksi hyvä puoli on se, että rakennusala tervehtyy, kaikilla yrittäjillä kun ei taida olla puhtaita jauhoja pussissa.
Jatrax valmistaa omakotitaloja ja toimitiloja "avaimet käteen" periaatteella.
—Asiakkaan kannalta on hyvä, että yksi yritys kantaa kokonaisvastuun koko kohteen rakentamisesta.
Yritykset tekivät Lietoa tutuksi
Liedon kunnan osastolla oli mukana myös lietolaisia yrityksiä. Yritykset eivät kertoneet pelkästään omista tuotteistaan, vaan ne kertoivat myös Liedosta asuinpaikkana. Yritysten yhteisenä tavoitteena on saada Lietoon rakentajia, jotka huomaavat, että uudesta kotikunnasta löytyvät kaikki palvelut.
—Ihmiset kysyvät rakentamisesta ja Liedon tonteista, kertoo myyntipäällikkö Mikko Juola Liedon Raudasta ja Työkalusta.
—Ennestään Liedosta tiedetään historia ja luonto sekä kunnan kasvu.
Sehän tiedetään, että rakentaminen koettelee kärsivällisyyttä.
—Rakentajalle suurin stressi tulee siitä, saako tavaraa oikeaan aikaan ja oikeaan hintaan.
Stressinhoitoon Juola suosittelee täyden palvelun rautakauppaa.
Liedon kunnan osastolla olivat myös Hakulan puu, Markkinointi Varpu Malkamäki ja TKA-Rakennus.
Tienoon alueelta messuilla olivat myös Liedon Säästöpankki, Linnatuli Oy ja Länsikouru Oy.
- Pekka Remes
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.