Liedon Säästöpankin alkuvuosi jatkui vakaana

Lieto Liedon Säästöpankin alkuvuosi jatkui vakuuttavasti. Talletukset kasvoivat viimeisen 12 kuukauden aikana 4,8 prosenttia eli 26,4 miljoonaa euroa ja muut asiakasvarat 32,3 prosenttia eli 47,6 miljoonaa euroa.

Luotonannon kasvu jatkui markkinoita nopeammin kokonaisluotonannon kasvun ollessa viimeisen 12 kuukauden aikana 8,6 prosenttia. Kotitalouksien asuntoluotot kasvoivat 12 kuukauden aikana 5,2 prosenttia ja niiden määrä oli kesäkuun lopussa 480,5 miljoonaa euroa. Yrityksille ja yhteisöille myönnetyt luotot kasvoivat vuoden takaisesta 121,9 miljoonasta 154,3 miljoonaan euroon, jolloin kasvua oli peräti 24,1 prosenttia.
Liikevoittoa kertyi 4,3 miljoonaa euroa. Liedon Säästöpankin maksuvalmius säilyi erinomaisena. Pankin vakavaraisuussuhde on alan parhaimmistoa, kesäkuun lopussa 23,63 prosenttia. Luku on kolminkertainen lakisääteiseen minimivaatimukseen nähden.
—Olemme erittäin tyytyväisiä tulokseemme, joka vakuuttaa erityisen haastavassa markkinatilanteessa, kertoo toimitusjohtaja Jussi Hakala<$>.

 

Säästöpankit tiivistävät rivejään

 

Vuosina 2015—2019 asteittain uudistuva finanssialan sääntely kiristää huomattavasti suomalaisten pankkien toimintamahdollisuuksia. Se kohtelee erityisen ankarasti pankkien välisiä saatavia ja velkoja sisältäen muun muassa korkeita likviditeettivaateita. Tähän peilaten Säästöpankkiryhmä käynnisti yli vuosi sitten aktiiviset toimet toimintaedellytystensä varmistamiseksi.

Säästöpankkiryhmään kuuluu 33 Säästöpankkia ja keskusjärjestö Säästöpankkiliitto.
—Säästöpankkiryhmä on tuloslukujen valossa vahva toimija, ja suunniteltujen toimien kautta siitä tulee entistä vahvempi. Säästöpankkien tiivistäessä rivejään luomme Säästöpankkiryhmästä entistä kilpailukykyisemmän vaihtoehdon Suomessa toimiville kansainvälisille liikepankkikonserneille ja osuuskuntapankeille. Päätökset ryhmän rakenteen uudistamisesta tehdään loppuvuonna, kertoo Jussi Hakala.
Aktia Pankki ilmoitti alkuvuonna lopettavansa keskusluottolaitospalvelujen tarjoamisen Säästöpankeille.
Säästöpankit ostivat maaliskuussa Itella Pankin, josta tulee ryhmän keskuspankki viimeistään vuonna 2015.

 

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä