Ruskolla toimeentulotuet pienimmät

Rusko Ruskolla oli toimeentulotuen saajia toissa vuonna vain 2,1 prosenttia kunnan asukkaista, kun esimerkiksi samaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvassa Raisiossa toimeentulotukea sai 7,7 prosenttia asukkaista.

Koska saajia oli vähän, jäivät kustannuksetkin pieneksi. Ruskolla toimeentulotuki per asukas oli 30 euroa, kun se Raisiossa oli 157 euroa asukasta kohden. Koko maan keskiarvo oli 120 euroa. Kaikista suomalaisista toissa vuonna sai 6,9 prosenttia toimeentulotukea.
Sama linja näkyy lapsiperheissä. Ruskolla toimeentulotukea sai 2,8 prosenttia lapsiperheistä, kun Raisiossa osuus oli 9,4 prosenttia ja Turussa peräti 11,3 prosenttia. Valtakunnallinen keskiarvo on 8,6 prosenttia.
Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto. Tuki on tarveharkintaista, ja sitä myönnetään yleensä kuukaudeksi kerrallaan. Tuki lasketaan asiakkaan välttämättömien menojen mukaan.
Tukea maksetaan se määrä, jolla asiakkaan tukeen oikeuttavat menot ylittävät hänen tulonsa ja varansa.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä