Paavolan silta valmistuu aikataulussa

Hannu Lipponen Kalajoen Raudoitus Oy:stä hitsasi rautaa kiinni toiseen Paavolan sillan työmaalla Paattisilla eilen. Sillan kannen raudoituksen on tarkoitus valmistua viikon kuluessa.

Paattinen

Pekka Remes

—Kalajoen Raudoitus on Pohjanmaalta, mutta minä olen Keski-Suomesta kotoisin, Lipponen kertoo matkatöistä. Majapaikkana on auralainen motelli.
—Ensimmäisen kerran olin siltahommissa, kun olin raudoittamassa Tampereen ohikulkutien siltoja muutamia vuosia sitten.
Sillan pääurakoitsijana on espoolainen Oteran Oy, jolla on aluetoimistoja koko maassa.
—Sillan pitäisi olla valmis syyskuun aikana, kuun alkupäivinä, kertoo työpäällikkö Pekka<$> Lehto Oteran Oy:stä.
—Raudoituksen jälkeen rakennetaan loput muotit. Sillan kannen valuun pääsemme ensi torstaina, jos olosuhteet sallivat.
Betonitöiden jälkeen vuorossa ovat muun muassa sillan varustelu ja tietöitä. Niihin menee aikaa neljästä viiteen viikkoa.
Lehto tähdentää, että urakalla on tiukka aikataulu, joten työt tehdään mahdollisimman nopeasti.

Paavolan silta osa laajempaa urakkaa

Kesäkuussa alkanut siltatyömaa on katkaissut Levauksentien liikenteen. Kiertotie kulkee Säkyläntien ja Paattistentien kautta.

Siltatyömaalle ei rakennettu varasiltaa, sillä se olisi maksanut lähes yhtä paljon kuin uusi silta. Koska siltatöistä on merkittävää haittaa liikenteelle, on sillan rakentamisaika mahdollisimman lyhyt. Kevyelle liikenteelle on jätetty kulkuyhteys.
Paavolan vanha silta oli vuodelta 1937. Silta peruskorjattiin vuonna 1977.
Vanha puukantinen silta oli kapea, sen hyötyleveys oli 5,5 metriä. Sen kantavuuskaan ei täyttänyt nykyajan vaatimuksia.
Uuden teräsbetonisen sillan hyötyleveys on 7,5 metriä, ja kokonaispituus on 21 metriä. Sillan liikennemäärä on noin 600 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Paavolan silta on osa laajempaa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kilpailuttamaa siltaurakkaa, johon kuuluvat myös Laukkaniityn ja Savijoen siltojen korjaus sekä kahden vanhan sillan uusiminen putkisilloiksi. Urakkasumma on 1,62 miljoonaa euroa.