Kylmäveristen PM-kilpailuun enää reilu viikko

4.9.2018 Metsämäen raviradalla jaetaan viikonloppuna 15.—16. syyskuuta runsaasti palkintorahaa. Lauantain huipentuma on kylmäveristen PM-kilpailu, sunnuntaina Turun päivänä tarjotaan tasokkaat ilmaisravit oheistapahtumineen.

—Palkintoina on jaossa kahden päivän aikana yhteensä 270.000 euroa, sanoo Turun Hippoksen toimitusjohtaja Roger Johansson.
Hän uskoo, että Ruotista ja Norjasta tulee kylmäveristen pohjolan mestaruutta tavoittelemaan laadukkaita hevosia.
—Olemme laventaneet päälähdön palkintojakaumaa. Toisaalta Ruotsin ja Norjan ravisäännöt mahdollistavat sikäläisten hevosten osallistumisen lauantaina ilman, että ne joutuisivat jäämään pois kotimaansa seuraavan lauantain T75-kierroksilta, Johansson selventää.
Viime vuonna päälähdöt ajettiin vasta sunnuntaina, mikä karsi naapurimaiden valjakkojenosanottoa.
PM-kisassa voittaja saa 30.000 euroa, kakkonen 20.000, kolmas kymppitonnin ja neljäskin vielä 8.000 euroa. Johansson uskoo, että tämä innostaa ilmoittamaan sellaisiakin ravureita, joiden ei ihan ykköseksi uskota yltävän.
Ilmoittaminen päättyy tämän viikon lopussa, jolloin nähdään, mitä hevosia Metsämäkeen on tulossa. Semmoinen kutina toimitusjohtajalla on, että kisaviikonlopusta tulee kiinnostava ja katsojia paikan päälle houkutteleva.
Metsämäessä ajetaan myös molempien rotujen raviratsastuksen eli montén Pohjoismaiden mestaruuksista. Lisäksi on mun muassa Kasvattajakruunun viisivuotiaiden tammojen finaali ja L.Fabritiuksen muistoajo kymppitonnin ykköspakinnolla.
Viime vuonna PM-tittelin vei Harri Kotilaisen ajama Välähdys. Sitä ennen Turussa ovat juhlineen norjalaiset ja ruotsalaiset. Ruotsista tulivat mestareiksi Järvsöfaks, Hallsta Lotus, norjasta Mörtvedt Jerkeld, Åsajerven, Särpefanten ja Tekno Odin.
Turun kuninkuusravivuonna PM-kisa oli lainassa Maarianhaminassa, jossa voiton vei suomalainen Suivikas.

Rauli Ala-Karvia