Lehtinen ehdolla Ruskon kunnanjohtajaksi

Turun liikennesektorin partiot suorittivat eilen, 21.8.2018, illalla liikennevalvontaa Turun ohitustiellä vähän ennen Orikedon liittymää. Noin kello 21 aikaan ajoi Raision suunnasta valvontapaikalle harmaa Audi -merkkinen henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin 183 km/h:ssa, ja joka kiihdytti nopeuttaan ajaen Orikedon liittymään. Seuraamaan lähtenyt poliisipartio totesi, että henkilöauto oli osunut liittymän vasempaan kaiteeseen ja pyörähtänyt ympäri. Tapahtumapaikalta tavattiin turkulainen 1995 syntynyt mies. Kari Lehtinen jatkaa tutussa talossa, jossa hän on ollut vuodesta 2000 lähtien. Hallintojohtajan huoneesta on vain yhden käytävän ylitys kunnanjohtajan virkahuoneeseen.

23.8.2018 Ruskon kunnanhallitus päätyi esittämään ensi maanantaina kokoontuvalle valtuustolle, että Harri Hiitiöltä vapautuvaan kunnanjohtajan virkaan siirretään pitkäaikainen hallintojohtaja Kari Lehtinen.

Lain mukaan virkaan voidaan siirtää henkilö, jolla on tehtävään vaadittava pätevyys ja joka antaa suostumuksensa.
—Minulta kysyttiin suostumusta loman aikana, kun tieto Hiitiön lähtemisestä oli saatu. Viikon verran mietin ja annoin suostumuksen, Lehtinen kertoi.
Vuonna 1960 syntynyt Kari Lehtinen tuli Ruskolle kunnansihteeriksi vuonna 2000. Kunnanjohtajan sijaisuuksia hän on tehnyt Ruskolla Vahdon kuntaliitoksen aikaan, kun vakituinen kunnanjohtaja Arto Oikarinen poistui ensin Raision vs. sotejohtajaksi ja myöhemmin opintovapaalle. Toinen sijaisuusputki tuli Oikarisen lähdettyä Maskun johtoon.
Mynämäessä asuva Lehtinen on ennen Ruskon pestiään ollut Pöytyällä hallintojohtajana, Nousiaisissa vs. hallintojohtajana, Laitilassa suunnittelusihteerinä ja Kodisjoella vs. kunnanjohtajana.
—Kun tulin Ruskolle kunnansihteeriksi, tiedustelin mahdollisuutta asettua asumaan Mynämäkeen, josta löytyi sopiva asunto perheellemme. Tässä prosessissa ei kukaan ole puhunut mitään asuinpaikasta, joten luulen asian olevan näin hyvä.
Lehtinen ei vielä isompia suuntia työstään Ruskon johdossa halua sanoa.
—Odotetaan nyt ensin, mitä valtuusto valinnasta päättää, Lehtinen totesi.
Jos valtuuston päätös on kunnanhallituksen yksimielisen esityksen mukainen, Lehtinen aloittaa kunnanjohtajana syyskuun puolivälissä.

"Työt tekemistä vaille valmiina"

Ruskon nykyinen kunnanjohtaja Harri Hiitiö lähtee syyskuun puolivälissä Pyhärannan kunnanjohtajaksi.

—Vedän kaksi päivää henkeä, ja alan uudessa tehtävässä. Uskon, että aluksi painetaan nyrkit savessa, koska Pyhäranta on toiminut viime ajat hyvin ohuella miehityksellä ja ilman kunnanjohtajaa, Hiitiö toteaa.
—Mutta kolmatta viikkoa tässä vielä tehdään Ruskolla töitä tosissaan. Uskon, että Ruskolla saadaan asiat menemään hyvin, koska monet ovat olleet tiiviisti muutoksessa mukana.
Hiitiö sanookin, että "Ruskolla asiat ovat tekemistä vaille valmiita".
Siirtyminen pienempään kuntaan perustuu Hiitiön mukaan tietoon, että päivään tulee kaksi tuntia lisää aikaa, kun työmatka Eurajoelta lyhenee.
—Puolitoista vuotta olen istunut tuntikausia autossa. Nyt aikaa jää muuhunkin, Hiitiö sanoi.

Rauli Ala-Karvia

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä