Perhosia vatsassa myös koulunjohtajalla

Sini Koskinen on opettajanuransa alkuvaiheista asti ajatellut, että haluaa jossain vaiheessa edetä hallinnon hommiin koulussa. Nyt aika oli kypsä, ja hän aloitti työnsä koulunjohtajana Paattisilla.

Sini Koskisella on opettajakokemusta takana jo 15 vuotta, mutta tänä syksynä hän aloittaa uudessa roolissa Paattisten koulunjohtajana.

—Fiilis on samaan aikaan innostunut ja jännittynyt — ehkä vähän samanlainen kuin silloin, kun on itse joskus aloittanut koulun ekaluokkalaisena, naurahtaa Koskinen.
Raisiosta aikanaan työuransa aloittanut Koskinen on tehnyt viime vuodet töitä luokanopettajana Jäkärlässä ja Paattisilla. Viime lukuvuonna hän toimi vararehtorina eläkkeelle siirtyneen koulunjohtajan Ari Rusin rinnalla.
—Hyvän koulun saan johdettavakseni ja tutut työkaverit. Täällä on hyvä henki, ja jokainen hoitaa hommansa. Tiedän senkin, että minulla on koko henkilökunnan luottamus ja tuki, sillä oli myös heidän toiveensa, että minä pystyisin tässä Arin työtä jatkamaan, sanoo Koskinen.
Uusi koulunjohtaja näkee Paattisten koulun vahvuudeksi sen, että 180 oppilaan maalaiskoulussa kaikki tuntevat toisensa ja ilmapiiri on avoin ja turvallinen. Koko henkilökunta tekee yhdessä kasvatus- ja opetustyötä.
—Haluan luoda vielä enemmän yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. Olen hyvien käytöstapojen puolestapuhuja. Se kaikkein tärkein tavoite koulussa on lopulta, että kasvaisi fiksuja ja ajattelevia ihmisiä, jotka tulevat toimeen toisten kanssa ja löytävät paikkansa yhteiskunnassa, pohtii Koskinen.
Koulunjohtajana hän kokee tehtäväkseen pitää lasten ja henkilökunnan puolta. Hän haluaa olla jämpti ja asioita eteenpäin vievä esimies sekä helposti lähestyttävä myös lapsille ja heidän vanhemmilleen.

Alkuopetukseen yhdysluokkia

Täksi syksyksi Paattisten kouluun on muodostettu kolme alkuopetusluokkaa, joissa kaikissa on sekä ykkös- että kakkosluokkalaisia. Kolmen yhdysluokan oppilaita on tarkoitus jakaa joustavasti kolmen opettajan kesken huomioiden lasten tarpeet ja tilanteet.

—Kunkin lapsen yksilöllisiä tarpeita pystytään näin huomioimaan paremmin. Toivomme, että se poistaa myös tietynlaista kiusaamista, kun ollaan enemmän yhtä porukkaa. Sosiaalisuus ja toiminnallisuus korostuvat, mainitsee Sini Koskinen järjestelyn oletettuja etuja, mutta lukuvuoden lopussa ollaan viisaampia.
Myös halukkaat vanhemmat tai muut oppilaiden läheiset ovat tervetulleita tietyille alkuopetuksen tunneille, joita he pääsevät seuraamaan ja myös osallistumaan. Pyrkimyksenä on muutenkin madaltaa kynnystä koulun ja ympäröivän yhteiskunnan välillä.
—Puhun usein asiakkaista, kun viittaan oppilaisiin ja heidän perheisiinsä. Turun kaupungin strategiassa mainitaan hyvä palvelu ja asiakaslähtöisyys. Sen täytyy näkyä koulussakin.

Elina Lavonen

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä