Kaupan aukeaminen parantaa Loukinaisten palveluita

Loukinaisten Valintatalon myymäläpäällikkö Anne Peippo laittoi tiimeineen uuden kaupan mallikuntoon ennen torstain avajaisia. Vahdolla asuva Peippo sanoo, että kaupassa on sen kokoon nähden erinomaiset ruokakaupan valikoimat.

Torstaina avattu Valintatalo parantaa Loukinaisten alueen kaupallisia palveluita roimasti. Hieman alle 400 neliön suuruisen päivittäistavarakaupan lisäksi Valintatalossa on Veikkauksen palvelut, Raha-automaattiyhdistyksen pelikoneita sekä Matkahuollon pakettipalvelu.

Uuden Valintatalon avaaminen tuo Turun alueelle kymmenen uutta kaupan alan työpaikkaa. Loukinaisten työntekijät ovat siirtyneet uuteen kauppaan Suomen Lähikaupan Turun alueen muista liikkeistä, joihin puolestaan on palkattu heidän tilalleen uusia työntekijöitä.
Loukinaisten Valintatalon myymäläpäällikkönä toimii Anne Peippo.
—On hienoa saada työskennellä täysin uudessa myymälässä. Odotan tiimini kanssa innolla päästä tutustumaan Loukinaisten ja Vanhalinnan alueen asukkaisiin, Anne Peippo sanoi.
Suomen Lähikaupan johtoryhmässä kauppapaikoista ja logistiikasta vastaava Esko Sutelainen pitää Loukinaisten kauppapaikkaa erinomaisena kasvavan yhteisön keskellä ja hyvien yhteyksien saavutettavissa.
—Me keskitymme Siwoihin ja Valintataloihin. Haluamme tuoda kaupat sinne, missä asiakkaat ovat, jotta asiakkaiden ei tarvitse lähteä hakemaan päivittäistavaroitaan kaukaa. Tämä on meidän ekologisessa ajattelussamme tärkeää, Sutelainen sanoi.
Kunnanjohtaja Terhi Isotalo sanoi uutta kauppaa juuri sellaiseksi palveluksi, joita kunta taajamiinsa haluaa.
—Olen ilolla tätä avaamassa, sillä rakennusaikaisen työn lisäksi tämä tarjoaa mukavasti pysyviä työpaikkoja, Isotalo muistutti.
Loukinaisten Valintatalo on ketjun 165:s kauppa. Kauppa on Priima-liiketalossa vuokralaisena. Kohteen rakennuttaja on Priima-yhtiöihin kuuluva RFS-Kiinteistöt Oy ja KVR-urakoitsijana toimi Teollisuuden Rakentajat Oy.
Priima-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja Jari Rastas piti lopputulosta onnistuneena. Hänen yhtiönsä on ollut rakentamassa kauppapaikkoja lähes kaikille kauppaketjuille.
—Liikerakentamisen hiljenemisen huomaa nyt. Tämä on ainoa Turun seudulle tänä vuonna rakennettu kauppapaikka.
Rastas sanoi rakennusalan tilannetta haastavaksi.
—Onneksi meillä on useampia tukijalkoja, mutta on tämä vähän taapertamista. Onneksi lähdimme hyvissä ajoin sosiaalipalveluiden rakennushankkeisiin. Niitä rakennetaan, mutta siinäkin hidastusta aiheuttaa sote-uudistus, jonka lopputuloksesta ei vielä tiedetä, Jari Rastas sanoi.
Loukinaisten Valintatalon kanssa samassa rakennuksessa on muitakin tiloja, ja myös laajentamisen varaa on.

Lisää kommentti


Turvakoodi
Päivitä