Suvi Torikka: Avannosta Afrikkaan Osa 2.

Täällä sitä ollaan. Dar es Salaamissa, Tansaniassa. Ensimmäinen henkäys kaupungin ilmaa ei tosiaankaan ollut raikas. Heti koneesta ulos astuessa tajusin, että vaatteet, joilla matkustin, eivät selvästi olleet tässä ilmastossa toimivia. Olo oli kuin saunassa. Viisumi virallisuuksien ja tunnin odottelun jälkeen kyytini saapui ja matka hotellille alkoi.
Katsoin ikkunasta ohikulkevaa maisemaa ja mietin, että mihin oikein olen itseni järjestänyt. Katukuva on todella kurja. En ole mitään tällaista ennen nähnyt. Enkä oikeastaan edes kuvitellut. Ihmiset kantavat päänsä päällä vesikanisteria ja toiset kymmentä kennoa kananmunia pyöränsä tarakalla. Heitä on niin paljon. Kaikkialla on likaista.
Tien kunto huononi matkan varrelle ja viimein kaarroimme hotellin pihalle rautaportista. Hotellilla on harjoittelijoita ja vapaaehtoisia kaikkialta maailmasta. Sain huonekaverikseni kaksi suomalaista, kanadalaisen sekä australialaisen. Vaihdoin kevyempää päälle ja aloitin sopeutumisen afrikkalaiseen elämäntyyliin.
Tansanian liikenne on todella hurja. Ainakin kun vertaa sitä Suomen liikenteeseen, jossa ei olisi ihme että pitäisi kypärä olla päässä autossakin. Vietin yhden päivän paikallisen tanssijan kanssa kaupunkia kierrellen. Kysyin häneltä paikallisista liikennesäännöistä ja hän vastasi: ”Kyllä meillä on sääntöjä, kukaan vaan ei noudata niitä”. Eli voitte kuvitella, että täällä iikenteessä pärjää vain rohkeat ja röyhkeät.
Jatkuvaa ruuhkaa vältellessä ajoimme välillä pieniä mutateitä pitkin. Niitä ajellessa lupasin itselleni, etten enää koskaan valita tärinästä mukulakivikatuja ajaessani.
Ensimmäinen yö hotellilla oli levoton. Asettelin sänkyni yllä roikkuvan verkon suojaamaan minua öisiltä hyttysten hyökkäyksiltä. Olin hyvin väsynyt matkustamisesta ja huojentunut perille pääsystä. Suljin silmäni ja kuuntelin sadetta. Nukahdin nopeasti. Heräilin pitkin yötä, mutta onnistuin nukahtamaan aina uudestaan. Jossain vaiheessa alkoi ukkostamaan rajusti.
Aistin välähdykset silmäluomieni läpi, mutta olin liian väsynyt nousemaan katsomaan miltä täkäläinen myrsky näyttäisi. Aamulla heräsin sammakoiden kurnutukseen. Näkyvin muisto ensimmäisestä yöstä on kuitenkin totaalisesti hyttysten syömä käsivarsi, jonka olin yöllä painanut kiinni hyttysverkkoon. Toivottavasti en tee samaa virhettä enää.
Totuttelu hiostavaan ilmastoon, uusiin ihmisiin ja erilaiseen elämäntyyliin on uuvuttanut minut täysin. Läheisellä rannalla pääsen rentoutumaan kunnolla ja uinti Intian valtameren aalloissa antaa energiaa. Tänään rannalla rentoutuessani opin kantapään kautta, että täällä päin maailmaa varjossakin voi polttaa ihonsa.
Nyt after sun -geelin voimin kohti uutta viikkoa.

Suvi

Ps. Terveisiä kotiin!