Etusivu
Yhteystiedot
Info
Yhteydenotto
Koulujen lehtityöpäivät
Juttu
Valokuva
Lehden tekeminen
Harjoituksia
Ekstrat
Tia
Palaute
UUTISET
Tervetuloa
Turun Tienoo on tiistaisin ja torstaisin ilmestyvä sitoutumaton paikallislehti.
Tienoo kertoo Liedon, Maarian, Paattisten, Ruskon ja Vahdon asiat tarkemmin kuin mikään muu lehti.
Tienoo
on keskustelufoorumi.
Tienoo on oiva markkinapaikka.
Tienoo
on alueensa äänenkannattaja.
17.5.2012 | Liedon vanhusten palvelukeskus avataan syksyllä
Samaan aikaan, kun muu Suomi pidättää hengitystään kuntarakenneuudistuksen edessä, Lieto marssii rohkein askelein kohti tulevaisuutta. Yksityisen ja kunnallisen ja kolmannen sektorin palveluita ennakkoluulottomasti yhdistävä vanhusten palvelukeskus Priima Liedon keskustassa on jo harjakorkeudessa ja valmistuu syksyksi. Avajaisia vietettäneen lokakuussa. Harjannostajaisiin kokoontuivat keskiviikkona tulevien toimijoiden lisäksi niin rahoittajat kuin rakentajatkin.
17.5.2012 | Heijastus tutkii painovoimaa
Lietolaisen taiteilijan Silja Selosen uusin näyttely Heijastus tutkii valoa ja painovoimaa La Magia -galleriassa Turussa.
17.5.2012 | Liedon lukiosta 66 ylioppilasta
Liedon lukiosta saa kevän juhlassa valkolakin 66 uutta ylioppilasta.
17.5.2012 | Isoa elämää aidosti
—Nyt, hei, isoa elämää aidosti. Kiihkeästi heinäpaaliin. Siinä ei ole paljon aikaa. Ohjaaja Kari Hiltunen antaa näyttelijöille ohjeita. Keväisenkolea tuuli puhaltaa liput suoriksi, mutta se ei näyttelijöitä haittaa. Ollaan 1940-luvun Lapissa. On talvi. Tai näytelmässä on. Oikeasti paikka on Tapulikujan koulun piha.
17.5.2012 | Pirkko Mannola vietteli senioreita liikunnan iloihin
Suomalaisia yleisöjä 1950-luvulta saakka villinnyt Pirkko Mannola esiintyi sähäkästi ja häpeilemättä Turun seudun senioreille, joita kerääntyi pitkästi toista tuhatta Kupittaan urheiluhallissa järjestettyyn liikunnalliseen kevättapahtumaan.
17.5.2012 | Paattisten koulusta fiksattiin esteetön
Turun vammaisneuvosto totesi viime vuoden lopulla, ettei Paattisten koulun uudisrakennuksessa ole vammaisille suunniteltua pukeutumistilaa, ja pukeutumistilojen wc-tilat eivät myöskään ole esteettömiä. Myös päiväkodista katsottiin puuttuvan esteettömät wc-tilat
17.5.2012 | Pyörällä, turvallisesti
—Mitä yhteistä on kananmunalla ja ihmisen päällä? kysyi loukinaislainen Arto Hämäläinen Loukinaisten koulun oppilailta perjantaina. Vastaus on, että molemmissa on olevinaan kova kuori ja pehmeää sisällä. Jos pyöräilijän pään kuori osuu vaikkapa kaatuessa maahan, kuuluu joko räksis tai tömps. Arvaatteko, kummassa tapauksessa päässä ei ole kypärää?
17.5.2012 | Matintalo juoksi SM-kultaa
Liedon Parman Johanna Matintalo oli ykkönen maastojuoksun SM-kisoissa 17-vuotiaiden naisten sarjassa. Neljän kilometrin matkalla Matintalo löi Karhulan Katajaisten Minttu Hukan kahdella sekunnilla. Pronssia ottanut Espoon Tapioiden Sofia Muinonen hävisi Matintalolle jo 33 sekuntia.
17.5.2012 | Raakaa voimaa
Liedossa nähtiin raakaa voimaa lauantaina. Kirkon edessä jylläsivät moottoripyörien hevosvoimat, mutta Efes Barissa ihmisvoimat, kun siellä käytiin kaikille avoin GPA:n (Global Powerlifting Alliance) Raw-penkkipunnerruskisa. Kilpailu oli samalla näyttökisa ensi kesäkuun EM-kisaan, joka käydään Naantalissa.
15.5.2012 | Paattisten huoltokoti muuttanee Orikedolle
Tortinmäessä olevaa Paattisten huoltokotia ollaan lakkauttamassa. Kauniimpi sanamuoto lakkauttamiselle on Paatisten huoltokodin siirtäminen osaksi Orikedon palvelukeskusta, johon yhdistyvät huoltokodin lisäksi Niuskalan hoitokoti sekä Liekakadun tukiasunnot.
»
LISÄÄ UUTISIA
Turun Tienoo, Elotie 26, 21360 Lieto as, Puh. 02 489 200, www.turuntienoo.fi
www-suunnittelu:
Kotisivuja.net
| Powered by:
Mirable
Kävijöitä 23.7.2007 alkaen
Tienoo tavoittaa alueen ihmiset
paremmin kuin mikään muu media
Länsi-Suomen Markkinatutkimus Oy.